Fazer

SUKLAA JA TERVEYS

Vaikka yhdistyksemme tarkoitus ei todellakaan ole valistaa tai tiedottaa suklaan terveysvaikutteista tai niiden puutteista, kerromme tällä sivulla kuitenkin pintapuolisesti suklaan ja terveyden suhteeseen liittyvistä seikoista. Varsinaisen valistustyön jätämme suosiolla henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita tästä näkökulmasta suklaata kohtaan.

Suklaan terveellisyydestä, tai lähinnä sen puutteesta, on puhuttu jo kauan, mutta aihe tuntuu pysyvän otsikoissa vuodesta ja kuukaudesta toiseen. Jonkin verran "propaganda" suklaan terveellisyydestä on mennyt perille, sillä viikolla 14/2009 suorittamamme kyselyn mukaan 54% vastaajista uskoo tumman suklaan olevan suorastaan terveysruokaa.

Terve ihminen

Mikään runsaasti sokeria tai rasvaa sisältävä tuote ei ole kenellekään terveellistä, jos tuotetta nauttii liiaksi, tämänhän pitäisi sanoa maalaisjärkikin. Tummin suklaa sisältää joidenkin tutkimusten mukaan kuitenkin pieninä annoksina (1-2 palasta/vrk) nautittuna myös terveyttä edistäviä antioksidantteja, magnesiumia ja kuparia, sekä mielialaa kohottavaa tryptofaania. Kun suklaata syödään päivässä enemmän, katoavat vähäisetkin väitetyt terveysvaikutukset. Tai eivät ne katoa, mutta epäterveelliset vaikutukset vievät silloin voiton.

Tumman suklaan tiedetään sisältävän flavonoideja, jotka saattavat ennaltaehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia. Suklaata ei kuitenkaan voida pitää lääkkeenä em. sairauksiin. Pari palaa tummaa suklaata päivässä voi laajentaa verisuonia, vähentää sydäninfarktin vaaraa ja alentaa myös veren kolestrolia. Näin väittää ainakin Journal of American Collage of Nutrition, volume 23, numero 3, sivut 197-204, kesäkuu 2004 ja lukuisat julkaisut sen jälkeen.

Suklaa sisältää vähäisten hyvien (terveys)ominaisuuksien lisäksi paljon tyydyttyneitä rasvoja ja kaloreita sadassa grammassa suklaata on peräti 500. Suklaalla (kaakaolla) on tietojemme mukaan muinoin hoidettu potenssi- ja flunssavaivoja sekä synnytyskipujakin. Tiedossamme ei ole, josko kaakaon vaikutus noilta osin on heikentynyt vai lisääntynyt menneistä vuosista.

Diabeetikko

Nykytietämyksen mukaan diabeetikko voi syödä sokerilla makeutettuja tuotteita lähes samoin kuin ei-diabeetikko, eli silloin tällöin osana monipuolista ruokavaliota. Diabeetikon pitää vain tarkemmin tietää, kuinka paljon hiilihydraatteja syödyssä makeisessa on ja pitääkö hänen esimerkiksi pistää sen vuoksi lisäinsuliinia, jos on insuliinilääkityksessä.

Suklaapatukkaa pidetään monesti diabeetikolle sopivana apuna silloin, kun veren sokeri pitää saada nopeasti nousemaan. Satunnaisena ratkaisuna tuo onkin toimiva, mutta on hyvä huomata että suklaapatukasta saa energiaa pienen aterian verran ja kovia rasvoja, jotka saattavat olla haitallisia verisuonille. Suklaan painosta ainakin puolet on hiilihydraatteja ja loppu on pääosin rasvaa. Välipalana diabeetikolle olisi parempi vaihtoehto esimerkiksi pari pientä hedelmää, sämpylä/voileipä ja maitoa tai jogurtti. Runsaskuituinen hiilihydraatin lähde nostaa verensokerin kuitenkin hitaammin kuin suklaapatukka.

Sokerittoman suklaan valinta ei tuo mitään etua diabeteksen hoidon tai muunkaan terveyden kannalta. Hiilihydraattien, rasvan ja energian määrät ovat suunnilleen samat kuin tavallisessa suklaassa, joten suklaahyllystä kannattaa herkukseen valita juuri sen, mikä sillä hetkellä maistuu. Tärkeintä on arvioida suklaasta ja muistakin makeisista hiilihydraatit ja annostella mahdollinen ateriainsuliini sen mukaisesti.

Irtisanoutuminen vastuusta

Emme ole ravinto-asioiden tuntijoita, emmekä sellaiseksi pyri. Kaikki tämän sivun tiedot on kerätty Internetistä eikä tietojen luotettavuutta ole tarkistettu. Älä siis usko tämän sivun tekstiä vaan konsultoi omaa lääkäriäsi, jos asia askarruttaa.
ENG SWE GER FRA ESP NED

VALMISTAJAT SUKLAALEVYRAADISSA



ETSI SIVUSTOLTA


UUTISKIRJETILAUS / Hallinnoi

Mobiili Facebook
Laatusuklaalta maukkaimmat suklaat pukinkonttiin
Klaani