Mainospaikka vapaana

RAINBOW Suklaalevyraadissa

Rainbow mansikkatuutit
Tuotteen Rainbow mansikkatuutit valmistusmaa on Belgia. Se on saanut jäseniltä pistekeskiarvon 4,00 eikä se täytä top 100 -listan kriteerejä. Katso lisäksi vierailijoiden arviot tuotteesta ja kaikki Rainbow -tuotteet. Tuote kuuluu Suklaalevyraadissa tuoteryhmiin Jäätelöt.
 

Jenni V 08.07.2013
Rainbow-tuutteja myydään 6 kappaleen monipakkauksissa, tällä kertaa maistoon pääsi mansikkainen yksilö. Tuutit on kiedottu punaiseen folioon. Tuutissa on sekä mansikka- että vaniljajäätelöä, ja päällä on hiukan mansikkakastiketta. Vohveli on vuorattu suklaanmakuisella kuorrutteella, jota on tuotteesta 6%.

Mansikkakastike on tuutin selkeästi huonoin osa, se ei juurikaan maistu mansikalle vaan jotenkin teolliselle. Onneksi sitä on tuutissa vähän. Vanilja- ja mansikkajäätelöt ovat sellaista perushyvää kasvirasvajäätelöä, eli samettinen kermajäätelörakenne puuttuu, mutta ei jäätelö silti ole mitenkään hileistäkään, ihan hyvää kasvirasvajäätelöksi. Vohveli onkin sitten jäätelön paras osa. Se on juuri sopivan rapsakkaa ja sopivan paksuista, ja siinä maistuu suklaavuoraus sopivasti. Kärkeen on valunut runsain määrin suklaakuorrutetta, ja se silaa makunautinnon. Hintaisekseen erittäin hyvä tuutti, hakkaa jotkut merkkituotteet kuusi nolla. Siksi neljä pistettä.
ENG SWE GER FRA ESP NED

VALMISTAJAT SUKLAALEVYRAADISSA



ETSI SIVUSTOLTA


UUTISKIRJETILAUS / Hallinnoi

Mobiili Facebook
www.lehtikuningas.fi www.lehtitarjouksia.com
Klaani Luontaistuotteet Lehtitarjoukset