Leader Vegeway

KOTIMAISTA Suklaalevyraadissa

Kotimaista annospikapuuro kaura-valkosuklaa-mustikka
Tuotteen Kotimaista annospikapuuro kaura-valkosuklaa-mustikka valmistusmaa on Suomi. Se on saanut jäseniltä pistekeskiarvon 3,00 eikä se täytä top 100 -listan kriteerejä. Katso lisäksi vierailijoiden arviot tuotteesta ja kaikki Kotimaista -tuotteet. Tuote kuuluu Suklaalevyraadissa tuoteryhmiin Valkosuklaiset, Vanukkaat, viilit, rahkat, levitteet & valmispuurot.
 

Jenni V 01.03.2018
Minuutissa valmista kaurapuuroa, ryyditettynä 10% valkosuklaata ja muutamalla prosentilla kuivattua mustikkaa. Nami, jo hiutalesekoitus näyttää herkulliselta, sekä mustikka että valkosuklaa ovat joukossa isoina kappaleina. Valkosuklaa tietenkin sulaa kuumassa puurossa, mutta jättää kyllä kivan tunnistettavan miedon maun puuroon (ja pelkiltään muuten maistui ihan liian kirpeältä jugurttijauheesta johtuen, eli parhaimmillaan siis puuron joukossa...). Mustikan maku on myös mieto ja aito. Plussaa hyvistä mauista, ehkä aavistuksen voimakaampaa olisi tuo mustikkaisuus tosin saanut olla. Plussaa myös siitä ettei puuro ollut lainkaan liian makeaa, mutta valkosuklaan tunnisti silti. Hyvä perustuote välipalaksi, kolmonen.
ENG SWE GER FRA ESP NED

VALMISTAJAT SUKLAALEVYRAADISSA



ETSI SIVUSTOLTA


UUTISKIRJETILAUS / Hallinnoi

Mobiili Facebook
Laatusuklaalta maukkaimmat suklaat pukinkonttiin
Klaani Luontaistuotteet